Aivot laativat ruoka­listaa

Olisi aika iso virhe tankata dieselautoon bensaa. Oma koneistommekin yskii, kun syömme mitä sattuu. Millaisen ruokalistan aivoterveyttä vaalivat aivot laatisivat?

Verensokerin tasaisuus on aivoille tärkeää, sillä aivoissa ei ole energiavarastoja, kuten esimerkiksi lihaksissa. Liian korkea tai matala verensokeri haittaa aivoja monin tavoin. Ajatus ei kulje ja mieliala heittelehtii. Ratkaisu tasaiseen verensokeriin on se, että syömme usein ja sopivan pieniä annoksia sekä valitsemme nopeiden hiilihydraattien sijaan hitaita. Aivot valitsevat siis tänään aamupuuroa.

Rasvoja aivot arvostavat. Aivoissa oleva myeliini on rasvaa, joka toimii hermosolujen ympärillä sähköneristeenä ja nopeuttaa tiedonsiirtoa eri aivoalueiden sekä aivojen ja lihasten välillä. Myeliiniä kertyy aivoihin lisää, kun opimme uutta. Ruokavaliosta tulisi löytyä runsaasti tyydyttymättömiä rasvoja. Aivot valitsevat lounaslautaselle kalaa ja salaatin päälle reilun lorauksen kasviöljyä.

Suolistomme toiminnalla on tärkeä merkitys aivoille. Meillä jokaisella on suolistossamme lemmikkeinä miljardeja bakteereita, joiden avulla ruuansulatuksemme toimii. Itse asiassa bakteereita on kappalemäärältään enemmän kuin itsellämme on soluja.

Hyvien suolistobakteerien lempiruokaa kutsutaan prebiooteiksi. Tällä tarkoitetaan niitä ruoka-aineita, jotka edistävät nimenomaan terveellisten ja tarpeellisten suolistobakteerien kasvua ja toisaalta niiden taistelua elintilasta sellaisia bakteereita vastaan, joista meille on haittaa.

Prebioottisia ruoka-aineita ovat liljakasvit, joita ovat esimerkiksi parsa, purjo, sipuli ja valkosipuli, sekä asterikasvit, joita ovat salaattisikuri, maa- ja latva-artisokka sekä mustajuuri. Keitetyn perunan ja riisin jäähtyessä syntyvä tärkkelys on suolistobakteereille terveellisempää kuin ennen jäähtymistä. Aivojen päivällisvalinta taitaa tänään olla sushi.

Prebiootteja suorempaakin tietä voimme yrittää, nimittäin käyttämällä probiootteja. Tämä tarkoittaa, että syömme terveellisiä bakteereita, ja toivomme niiden saavan lisää asuinsijaa suolistossamme. Esimerkiksi Lactobacillus-suvun ”hyvis”-bakteereita on tarjolla sekä pilleripurkissa että jugurtissa. Syömistämme hyvistä bakteereista osa säilyy elävinä vatsalaukun hapoissa ja aloittaa hyvän työnsä heti suolistoon päästyään. Aivot pyytävät iltapalaksi tänään probiootti-jugurttia.

Suoliston hyvä toiminta on aivolle tärkeää: tutkimuksissa on havaittu suoliston kunnon vaikuttavan jopa tunteisiin ja käyttäytymiseen, erityisesti ahdistukseen, masennukseen ja pelkoihin. Suolistobakteerien hyvinvointi on osa aivojen hyvinvointia. Aivojen terveyden perusta on monipuolinen ruokavalio. Tärkeintä on terveellinen arkiruoka – silloin myös herkuttelu mahtuu terveelliseen elämään. Aivot kyllä kertovat, kun on herkkujen aika!

Edelliset kolumnit