Apteekki motivoi diabeetikkoa

Kun juuri diagnoosin saanut diabeetikko tulee apteekkiin asioimaan, hän kaipaa lisää tietoa sairaudestaan ja sen hoidosta.

Farmaseutti, diabeteskoordinaattori Siina Kaipiaisen mukaan harvalla uudella diabeetikolla ovat kaikki asiat selkeinä mielessä.

”Tiedon jäsentäminen voi olla hankalaa: milloin mikäkin lääke pitäisi ottaa, milloin verensokeri mitataan ja miten se kirjataan. Lisäksi diabeetikko miettii, mitä nyt tapahtuu: pelkona ovat lisäsairaudet, esimerkiksi näön tai liikuntakyvyn menetys.”

Apteekissa paitsi neuvotaan diabeetikkoa lääkityksessä, häntä myös motivoidaan ja kannustetaan terveellisiin elintapoihin. Riskejä pelkäävä ei välttämättä tiedosta, että säännöllinen ruokarytmi ja kasvisten lisääminen ruokavalioon on tärkeää, pienikin painonpudotus lisää insuliiniherkkyyttä ja että arjen hyötyliikunnasta on apua sairauden taltuttamisessa.

”Terveellisin elämäntavoin voi ehkäistä diabeteksen lisäsairauksia. Kun lisäksi ottaa lääkkeensä säännöllisesti, diabeetikko voi elää hyvää elämää ja nauttia siitä. Missään vaiheessa ei pidä eikä kannata luovuttaa”, kannustaa Kaipiainen.