Diabetes ja jästipäinen mies

Lauri Lehdon elämästä saisi kerralla trillerin, selviytymistarinan ja rakkauskertomuksen. Nyt mies on sinut sairautensa kanssa, mutta taudin vakavuuden ymmärtäminen vei vuosia.

Kuusipeura kurkkii aidan yli ja talitintit tulevat syömään kädestä. Kettujakin jolkottelee Kytäjän kartanon alusmailla Hyvinkäällä. Luonnon tarkkailijalla on vain muutama lisätoive: voisipa hypätä pyörän selkään, pelata lentopalloa tai viilettää suksilla rinteitä alas.

”Välillä jopa sadan metrin postilaatikkomatka tuntuu maratonilta”, miettii Lauri Lehto.

Kakkostyypin diabetesta sairastavalle Lehdolle lääkärit kilkattivat hälytyskelloja jo toistakymmentä vuotta sitten. Kun tauti sitten puhkesi, mies ei osannut ottaa asiaa vakavasti. Tarvittiin useampi sairaalareissu, ennen kuin pääkoppa oli valmis taudin hyväksymään.

”Minunlaisiani jästipäisiä miehiä on Suomi täynnä. Jos edes joku heistä heräisi ajoissa!”

Kyllä otti koville…

Terveystarkastuksissa alle nelikymppisen Laurin sokeriarvot olivat olleet koholla koko 1990-luvun. Lopulta paastoverensokeri huiteli kahdeksassa ja muutkin arvot olivat pielessä.

”Lääkitys aloitettiin, mutta enhän minä, terve mies, niitä pillereitä ottanut kuin silloin tällöin.”

Kun lääkäri, sairaanhoitaja ja ravitsemusterapeutti esittelivät lautasmallikuvaa, Lehdon mieleen jäivät vain vihreät rehut ja rasvaton maito.

”Miehestä ei ole pupujussiksi, mutta makkara maistuu: tämä äijä eli vuosikymmeniä nauttien. Tunsin olevani hyvässä kunnossa ja urheilin paljon. Ruokavalion muuttaminen otti liian koville.”

Ruokatunnilla Lauri saattoi kiskaista salamipitsan tai metvurstipötkön sinapilla höystettynä ja huuhdella tuhdin ruoan alas 1,5 litran sokerilimsalla. Sen jälkeen vatsa oli täynnä ja olo mainio.

Ukko alkaa hiipua

Pitkän uran nuorisotyössä ahertanut mies vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi turvallisuusalalle. Vuorokaudet muuttuivat hektisiksi: jos puhelin soi yöllä, oli lähdettävä. Stressistä tuli vakio. Niinpä vuonna 2003 Laurin päänsärky ja yli 200:n kohonnut yläpaine vaativat sairaalahoitoa.

”Jos viimeistään tuolloin olisin uskonut lääkäriä, olisin selvinnyt vähemmällä.”

Sitten elämään astui Tarja ja rakkaus. Laurin sanoin: onni pisti sydämen omille kierrosluvuilleen.

”Ehdimme olla vuoden naimisissa, kun ukko alkoi hiipua. Nenäverenvuoto- ja pääkipukohtauksien lisäksi sokeriarvot olivat 20:n luokkaa. Vaikea verenpainetauti diagnosoitiin, kun lukemat olivat 240/140. Sairaala kutsui toistamiseen.”

Sitten ohimenevä aivoverenkiertohäiriö iski yöllä kesken työvuoron. Tukos makuutti miestä kuukauden sairaalassa ja kotona sairauslomalla puoli vuotta.

”Lääkäri kertoi vaimolle, että tätä menoa yhteiselomme ei jatku pitkään: sydän ja suonisto eivät kestä moista rasitusta. Se pysäytti, vuosisadan rakkaustarina toi uutta motivaatiota.”

Liian iso hinta maksettu

Pahimmillaan Lehto joutui ottamaan joka aamu 24 eri lääkettä, joista seitsemällä hoidettiin verenpainetta. Muut tabletit oli tarkoitettu diabeteksen ja kolesterolin hoitoon.

”Muistan kolesteroliarvoistani vain epäonnen luvun 13, joka ei kuitenkaan ollut korkein. Siitä aiheutui sepelvaltimon kovettuma, joka ilmenee rasituskipuna. Nitrosuihke kulkee aina mukana.”

Sairaus on aiheuttanut myös iho-ongelmia, rappeuman silmäpohjaan, säärihaavoja ja katkokävelyä. Kovien särkyjen takia Lauri pystyy nukkumaan korkeintaan kolme tuntia öisin.

Edelliskesänä Lehto oli vielä töissä golf-kentällä, mutta sitten työtapaturma vei leikkauspöydälle. Syksyllä olkapää leikattiin toistamiseen.

”Kakkostyypin diabetes heikentää myös lihaskuntoa varsinkin, kun liikkuminen on hankalaa. Kehoa ei enää hallitse. Paljon on menetetty, liian iso hinta maksettu.”

Kukonaskelilla ihmeitä

Elämä on kuitenkin lutviutunut uomiinsa. Lehto sanoo katsovansa peiliin, jos syyllistä pitää etsiä.

”Olen sössinyt ihan itse, tässä istuisi toisenlainen mies, jos olisin ajoissa ottanut neuvot vakavasti. Elintavoilla on valtava merkitys, ja etenkin samanlaisille jästipäisille miehille sanoisin vain: mistään ei tarvitse luopua – riittää, kun vähentää.”

Lehdon mielestä metvursti on edelleen mahtavaa ruokaa, mutta nyt hän jo voi kävellä kaupassa makkaroiden ohi.

”Kokonainen pötkö vaihtui pieneen pakkaukseen, josta söin ensin kolme ja sitten kuusi kertaa. Nykyään silkka salaatti-, kurkku- ja tomaattileipä on niin hyvää, kun silpaisee itse kasvattamaa chiliä päälle. Vain joskus sinne sujahtaa metvurstisiivu.”

Lehdon mukaan elintapamuutoksien kukonaskeleilla tehdään ihmeitä, jotka tuntuvat housukoossa ja näkyvät puntarissa. Suhteellisin pienin ruokavaliomuutoksin Laurin paino on pudonnut liki 30 kiloa. Kuin itsestään myös veriarvot ovat parantuneet.

Viimeisissä kokeissa 55-vuotiaan Laurin pitkäaikainen verensokeritaso ja kokonaiskolesteroli olivat roimasti alle tavoitetason. Verenpainekin on normaali. Pillereitä kuluu edelleen, tosin nyt vain kymmenen, joista kolmella hoidetaan kakkostyypin diabetesta.

”Lääkitystä seurataan, muutetaan ja vähennetään tarpeen mukaan. Seurannan lisäksi yhtä tärkeää on pitää itsestään huolta omaehtoisesti.”

Läheisen arvo korvaamaton

Lehto myöntää, että raavaasta miehestä ei ole ylipainoisena lähtijäksi läähättämään kuntosalille. Hänen mukaansa huonommuudentunne ei kuitenkaan saisi olla esteenä liikkumiselle.

”Vertaisryhmässä voisi herätellä poikamaista intoa ja hakea adrenaliinia. Diabetesjengi voisi pelata sählyä, kevyen pallon fudista, matalan verkon lentistä tai heittää tikkaa ampumahiihdon tyyliin. Omien joukossa pilke silmäkulmassa säilyisi ja tuntoja olisi helppo jakaa yhdessä.”

Kakkostyypin diabeteksesta kehittyy Laurin mukaan helposti itsekkään ihmisen tauti: pahaksi äityineinä vaiheina tuntee vain omat kipunsa ja potee omia pelkojaan. Sairaus kuitenkin koskettaa kaikkia perheenjäseniä, ja myös Lehdoilla miehen diabetes on yhteinen asia. Vaimo tunnistaa jo nenänpäästä, jos Laurilla on huono olo.

”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä – minulle vaimo toi tossut jalkaan. Läheisen ihmisen arvo on korvaamaton. Sairaus ja lääkitys voivat heikentää myös seksuaalista kiinnostusta. Parisuhteessa keskustelemisesta on iso apu, jotta kumppani ymmärtää, etteivät tunteet ole mihinkään kadonneet.”

Luonnosta tasapainoa

Kotitanhuvilla Lauri on löytänyt luonnon: vuodenkierto ja metsän eläimet ovat tulleet tutuiksi. Edes muutto toiseen asuntoon ei karkottanut lintukavereita, ne tulivat perässä.

”Luonnosta saan voimaa, rauhaa ja tasapainoa. Vaikeampienkin aikojen jälkeen luonto aina vain jaksaa pukata uutta. Se pitää mielen virkeänä ja on ilmainen rikkaus, jota ei edes veroteta.”

Positiivinen asenne auttaa eteenpäin. ”Onhan ilo joskus piilossa, mutta pyrin siihen, että aurinko paistaa pilvisenäkin päivänä.”