Terve vanhus asuu nokkelassa maassa

Kaukaisessa Pohjolan maassa asuu nokkela kansa. Fiksusti käyttäytyvät ja älykkäillä tavoilla yhteiskuntansa järjestäneet ihmiset elävät siellä vanhoiksi. Ysikymppiset kukoistavat, ovat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä ja jakavat viisauttaan, muistojaan, osaamistaan ja lämpöään nuoremmilleen. Satavuotissynttäreitä pidetään tiuhaan.

Tässä harvaan asutussa pohjoisessa maassa moni ikäihminen on koko elämänsä ajan kohentanut terveyttään perinteisillä menetelmillä. On marjastettu, on kalastettu, on metsästetty, on saunottu ja uitu kylmissäkin vesissä. Sienet on paistettu ja oman maan perunat keitetty. Maailman puhtainta vettä on saatu suoraan hanasta jo vuosikymmeniä. Perinteisiin on kuulunut myös luonnonrauha. Tämä kansainvälisillä mittareilla mitattuna erikoinen kansa on kulkenut metsäpolkuja ja hoitanut stressiään laittamalla kravatin naulaan ja sukset jalkaan.

Mutta vaikka väki on luontoon kiintynyttä, se ei suinkaan ole teknologiasta pihalla. Päinvastoin. Tässä kaukaisessa pohjoisessa maassa joka mummolla ja vaarilla on älykännykkä ja muitakin fiksuja laitteita. Videoyhteydet lapsenlapsiin ja lapsenlapsenlapsiin ovat päivittäisiä ja videoitse vanhukset tykkäävät hoitaa myös muualta muuttavien kotouttamista – vanhukset jos ketkä osaavat neuvoa, miten tässä maassa on hyvä toimia. Helppokäyttöiset diabeetikon älylaitteet hoitelevat verensokerin hallintaa automaattisesti, jolloin hoitotulokset ovat loistavia. Terveydenhoitajan videoyhteys on joka vanhuksella yhden napinpainalluksen päässä. Sänkyyn, jääkaappiin ja lääkeannostelijaan asennettu automatiikka lähettää terveydenhuollon tietojärjestelmään ajantasaista tietoa, jota tarvitaan, jos sattuu sairastumaan. Jokaista pystytään hoitamaan yksilönä.

Aivoverenkierron häiriöiden hoidossa tämä maa on ollut maailman ykkönen jo vuosikymmenet ja kuntoutuksessa puhaltavat supertehokkaat tuulet: voisit luulla katselevasi vanhusten ja nuorten yhteistä bändikerhoa Beatlesin klassikoiden kimpussa, mutta kyseessä onkin viimeisimpiin tutkimuslöydöksiin perustuva AVH-kuntoutus. Bändisoiton lisäksi kuntoutus sisältää paritanssia, kortinpeluuta ja leivontaa. Lopuksi herkutellaan yhdessä.

Tämän maan taajamissa ja maalla liikutaan paljon pyörillä ja kävellen. Kylille tullessaan mummot vertailevat liikuntarannekkeidensa lukemia. Kimppa-asumisyksiköissä vaarit lyövät vetoa päivittäisten kävelymatkojen pituuksista ja haastavat toisiaan. On tässä maassa autojakin: itseään ohjaavat menopelit kuljettavat liikuntaesteisiä tai hakevat tarvittaessa mökin mummon tiettömän taipaleen takaa terveysasemalle. Jopa vedessä toimiva automaattinen kuljetusvempele on nähty – sen avulla osa vanhuksista on toteuttanut haaveensa asua saaressa.

Onko näin fiksua kansaa ja älykkäitä vanhuksia oikeasti olemassa? Ei ehkä ihan vielä, mutta jos pelaamme korttimme oikein, Suomesta on hyvää vauhtia tulossa juuri tällainen maa. Meillä on hienot teknologiat, koulutettu kansa ja terveelliset elämäntavat. Pidetään näistä kiinni!

Edelliset kolumnit