Laiskuuden evoluutio

Evoluutiossa menestyvät ne, jotka saavat useita elinkelpoisia jälkeläisiä. Meillä jokaisella on ollut menestyneitä esi-isiä ja esiäitejä kivikaudella vuosituhansia sitten. Siinä välissä on ollut satoja sukupolvia, joista jokainen on saanut vahvoja jälkeläisiä. Ilman tätä menestyjien ketjua sinua ei olisi.

Luonnontilassa elävän ihmisen (ja muiden eläinten) menestymisessä aivan ensisijainen tekijä on riittävä energian saanti. Energiaa pitää saada riittävästi ravinnon hiilihydraateista, rasvoista ja proteiineista. Samalla energiankulutus on pidettävä aisoissa. Evoluution kovassa koulussa pärjäsivät ne yksilöt, joiden energiatase pysyi tasapainossa.

Vielä meidän päivinämme on elänyt kansoja, jotka hankkivat ravintonsa metsästämällä ja keräilemällä. Heidän avullaan saamme tietoa kivikauden ihmisten liikunnasta. Päivässä kertyi tavallisesti 10–15 kilometriä.

Tämä kaikki oli välttämätöntä hyötyliikuntaa. Se tarvittiin ruuan hankkimiseen, johon metsästäjä-
keräilijöiden päivästä kului 4–6 tuntia. Mitä he tekivät lopun päivää?

Ehkä luonnon tilassa elävissä yhteisöissä oli joskus yksilöitä, joista oli kivaa harrastaa liikuntaa. He lähtivät illan suussa reippaalle kävelylenkille tai hölkkäsivät viisi kilometriä. Niissä oloissa se ei olisi ollut lainkaan terveellistä. Ylimääräinen energian kuluttaminen olisi muuttanut energiatasetta epäedulliseen suuntaan. Jos näitä omaksi ilokseen liikkujia on joskus ollut, he ovat evoluution valinkauhassa menestyneet muita heikommin ja aikoja sitten hävinneet.

Jäljelle jäi metsästäjä-keräilijöitä, joilla ei ollut mitään tarvetta harrastaa liikuntaa. Pelkästään nälkä sai heidät liikkeelle. Ruuanhakumatkalta tultuaan he pääasiassa oleilivat ja seurustelivat muiden kanssa. Jotain välttämättömiä tarvekaluja piti valmistaa, mutta yleensä loikoiltiin. Päivänokoset olivat yleisiä.

Menneiden sukupolvien energiansäästöön ohjaavat geenit vaikuttavat meissä edelleen, vaikka kaloreista ei totta vieköön ole pulaa. Puistoteiden kulmauksiin syntyy oikopolkuja, joiden avulla säästämme kymmenen askelta. Kuntosalin eteisessä katselen nuoria, jotka tunkevat seisten jalkansa kenkiin, joiden nauhoja ei ole viitsitty avata. Lähestyessäni pyörällä punaisia liikennevaloja yritän kaikin tavoin välttää laskeutumista satulasta ja nousemasta sille uudestaan. Hidastan vauhtia vaarallisen horjuvaksi tai etsin liikennemerkin tolpan, johon satulassa istuessa voin tukeutua. Energiansäästön ikoni on kaukosäädin. Ah miten mukavaa, kun ei tarvitse nostaa takapuoltaan sohvasta.

Tänä päivänä suurin osa suomalaisista liikkuu vähemmän kuin leireissään löhöilleet kaukaiset esivanhempamme. Ihmetellä täytyy, että meistä energiansäästäjien jälkeläisistä niinkin moni on löytänyt säännöllisen liikuntaharrastuksen. Siinä onneksi auttavat ”leikkigeenit”.
Leikki oli ruuan hankinnan ohella ainoa liikunnan muoto, jota metsästäjä-keräilijät harrastivat myös aikuisina. Leikit menestyivät evoluution valinkauhassa, koska ne kehittivät lihasten taitoja ja samalla yhteisön jäsenet harjaantuivat hyödylliseen tiimityöhön ja sosiaalisuuteen. ”Leikkigeenien” kaikuja on nähtävissä tämän päivän suosituissa liikuntamuodoissa, joissa säntäillään erilaisten pallojen ja muiden välineiden perässä.

Nykyisellä ylipainon aikakaudella ruuan hankinnassa kannattaisi esivanhempiemme tavoin käyttää omia lihaksia. En tarkoita pelkästään ruokakaupassa käyntiä, vaan ruuan ostamiseen tarvittavan rahan hankintaa. Äskettäin ilmestyi brittien työmatkoja selvittänyt tutkimus, jonka mukaan pyörällä ja jalan liikkuvat olivat keskimäärin viisi kiloa kevyempiä kuin omalla autolla kulkevat.

Edelliset kolumnit