Löytöretki ruokaviidakossa

Nykyajan ruokamarketissa kulkiessani tuntuu kuin olisin viidakossa. Lajirunsaus on niin tavaton. Tässä viidakossa tosin pääluokat, heimot ja lajit on järjestetty omille alueilleen. Eikä viidakkoveistä tarvita, voin kulkea valmiita käytäviä. Mutta miten osaan parinkymmenen tuhannen lajin joukosta valita terveellistä syötävää?

Ensimmäisenä vastaan tuleva kasvisten ja hedelmien pääluokka on onneksi aivan ongelmaton. Kaikki ovat hyödyllisiä ja lajirunsaus kukoistaa. Iloisena poimin koriini useita lajeja, vihreitä ja punaisia.

Siirryn viljatuotteiden pääluokkaan. Leipien heimo on ruoan hankkijalle selkeä. Tummissa lajeissa on paljon kuituja, hitaita hiilareita, vitamiineja. Vaaleissa lajeissa niitä on vähän. Heitän koriini jälkiuunipaloja.

Murojen heimon kohdalla silmäilen pakkausten ravintoselosteita. Jos ladon suklaakuorrutettua lajia sata grammaa lautaselleni, siitä 40 prosenttia voi olla sokeria. Ilman kuorrutuksiakin murolautasellani olisi yleensä vähintään parikymmentä grammaa sokeria. Monet murot ovat herkkuani, mutta en halua päättää jokaista päivääni näin epäterveelliseen iltapalaan.

Vieressä sijaitsevassa myslien heimossa sen sijaan on valinnanvaraa. Täysjyvää, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, kuituja. Löydän koriini rusinattoman lajin.

Viljojen pääluokkaan kuuluu pieni korppujen heimo, jonka kohdalla lajinimet voivat johtaa harhaan. Kanelikorpuissa on enemmän sokeria kuin viereisen pussin sokerikorpuissa, ei paljoa mutta kuitenkin. Sitten yllättäen löydän kummastakin lajin, jossa sokeria on puolta vähemmän. Kanelikorppuja koriin siirtäessä huomaan, että terveellisempi alalaji voidaan tunnistaa myös sydänmerkin avulla. Punainen sydän, jonka ympärillä on oikeasta laidasta lähtevä kaari.

Vastaan tulee lajirunsas maitotuotteiden pääluokka. Maitojen heimosta onneksi pakkausten väristä näkee, mitä kannattaa poimia. Otan vaaleansinistä lajia. Jogurteissa vaihtelevuus on suuri eivätkä värikoodit auta. Pakkausselostetta tutkimalla löydän melkein rasvattoman lajin, jossa sokeria on alle kymmenen prosenttia.

Naposteltavien pääluokka koostuu kokonaan tulokaslajeista, joita nuoruuteni ruokakaupoissa ei ollut lainkaan. Niiden diversiteetti on jatkuvasti kasvanut, esimerkiksi perunalastuja löytyy yli kymmenen alalajia. Pääluokan erityispiirre on tavattoman suuri energiatiheys.

Dinosaurukset ja mammutit ovat kadonneet, mutta ruokaviidakossa suunta on ollut toinen. Jättiläiskokoisia lajeja on enemmän kuin koskaan. Pidän perunalastujen mausta, mutta en halua ostaa dinosauruspussin lähes kahtatuhatta kilokaloria. Koska viidenkymmenen gramman pussia ei ole, siirryn eteenpäin.

Myös juomien pääluokassa mammutti-ilmiö kukoistaa. Onneksi on vaihtoehtoja. Jos olisin virvoitusjuomien ystävä, valitsisin kalorittoman kevytvaihtoehdon. En haluaisi kantaa kotiin 150 grammaa sokeria puolentoista litran virvoitusjuomapullon kylkiäisenä.

Lähellä kassaa saavun makeisten pääluokan alueelle. Ohitan kilotavarana myytävien irtomakeisten viisikymmentä lokeroa. Kun syö epäterveellistä, ei kannata ostaa bulkkia. Sitä paitsi suuresta valikoimasta tulee aina ostettua enemmän. Ostan maitosuklaata, parasta herkkuani, 40 gramman patukan. Sen viidestä palasta pystyy vielä nauttimaan, yli menevä määrä olisi pelkkiä kaloreita.

Kassalla nuoren naisen ystävällinen hymy kruunaa päivän viidakkoseikkailuni.

Kolumni on julkaistu Uniikki-lehdessä 1.2015.

Edelliset kolumnit