Rusina

Minä olen sellainen ihminen, joka ei syö rusinoita. Se on voimakas ja kokonaisvaltainen ominaisuus.

Kerran lapset porasivat omenaan pienen reiän, piilottivat sinne rusinan ja tarjosivat minulle. Pahaa aavistamatta ryhdyin syömään. Kun hampaani saapuivat rusinan kohdalle, millisekunnissa ne aistivat sen, pysähtyivät siihen paikkaan, enkä joutunut altistumaan tuon kuivatun ryppyisen papanan inhottavalle maulle.

Ominaisuuteni on ollut haitaksi ympäristölleni. Äiti joutui maksalaatikkoa tehdessä ottamaan minua varten erillisen annoksen pikkuvuokaan ennen kuin lisäsi rusinat. Lukemattomilla kutsuilla olen kieltäytynyt emäntien pettymykseksi rusinapullista. Jossain vaiheessa keksin valehdella, että minulla on rusina-allergia. Joskus mainitsin tarkan diagnoosin: allergia interauricularis, joka voidaan suomentaa korvien välissä syntyneeksi allergiaksi.

Silloin tällöin pullan himo voitti ja kutsuillakin nypin rusinat pois saadakseni maistaa tuota ihanaa leivonnaista. Pullanmuruinen rusinarivistö asetilla ei ole esteettinen näky.

Rusinakammoni on esimerkki ruoka-aversiosta, voimakkaasta vastenmielisyydestä tiettyä yksittäistä makua kohtaan. Moni lukija varmaan tunnistaa ilmiön, sillä se on aika yleinen. Taustalla on useimmiten jokin lapsuuden aikainen voimakas negatiivinen tunnetila, joka on ilmaantunut aversioruuan syömisen aikana tai pian sen jälkeen. Eräs ystäväni esimerkiksi ei voi syödä banaania, koska lapsena sen syönnin jälkeen hän sai kunnon oksennustaudin.

Ruoka-aversion syntyminen on ollut hyödyllinen ilmiö, joka on kehittynyt evoluution myötä. Myrkyllisen tai pilaantuneen ruoan syöminen johtaa sairastumiseen. Jossain alitajunnan kerroksissa elimistömme muistaa tämän lopun ikää. Voimakas vastenmielisyys koettua makua kohtaan estää altistumasta toista kertaa vaarallisen ruuan syömiselle.

Aversio syntyy, vaikka syöty ruoka ei olisikaan samaan aikaan ilmaantuneen voimakkaan tunnetilan aiheuttaja. Pelkkä ajallinen yhteys riittää. Ystäväni syömät banaanit tuskin aiheuttivat mahataudin, joka todennäköisesti johtui sattumalta ilmaantuneesta noroviruksesta tai muusta pöpöstä.

Mieleeni nousee muisto hyvin varhaisesta lapsuudesta. Makaan selälläni leikkihuoneen penkillä, kaksi vanhempaa sisarustani pitää kiinni käsistäni ja isoveljeni tunkee rusinaa suuhuni. Yritän estää syöttämisen puristamalla hampaat yhteen. Samalla kiljun täyttä kurkkua. En muista, jouduinko syömään rusinan. Joka tapauksessa episodiin liittyvä vahva tunnetila teki tehtävänsä, rusina-aversio syntyi.

Tapaus ei vaikuttanut mitään suhtautumiseeni sisaruksiini. Välimme ovat edelleen hyvät. Mutta silloin kauan sitten alitajuntaani syöpyi koodi, joka aktivoituu joka kerta, kun tunnen rusinan maun suussani. Se ilmoittaa minulle: yök, älä syö tätä!

Kolumni on julkaistu Uniikki-lehdessä 3.2014.

Edelliset kolumnit