Terveet kynnet

Kynnet kasvavat, suojaavat ja ovat oiva työkalu. Lisäksi moni haluaa niiden loistavan kaikissa sateenkaaren väreissä.

Kynsi on luja keratiinilevy, joka kasvaa koko eliniän. Sormien kynnet kasvavat nopeammin, noin kolme millimetriä kuukaudessa, varpaat kirivät perässä kasvaen noin yhden millin kuukaudessa.

Kasvuun vaikuttavat monet yksilölliset tekijät, eikä sitä voi juurikaan kiihdyttää. Jos aikuisen isovarpaan kynsi on poistettu tai irronnut, uuden kynnen kasvamiseen menee noin vuosi.

Kesällä kynnet, kuten hiuksetkin, kasvavat hiukan nopeammin kuin talvella, tämän on arveltu liittyvän lisääntyvään D-vitamiinin saantiin.

Kynsien tehtävä

Kynnet suojaavat sormien ja varpaiden päitä. Käytämme kynsiä kaiken aikaa, sitä kuitenkaan huomaamatta. Raavimme, rapsutamme, kutitamme ja kynsimme. Kynnet parantavat
tarttumista sekä saattavat vaikuttaa myös varpaiden tasapainotteluun.

Kynsillä voi myös lähettää sosiaalisia viestejä. Esimerkiksi hyvin hoidetuilla kynsillä ja lakkauksella voi korostaa huoliteltua olemusta. Lakkaus lisäksi suojaa kynsiä.

Hoida ja suojaa

Puhtaat ja hyvässä kunnossa olevat kynnet ovat miellyttävät niin miehillä kuin naisilla. Kynsien alle voi kertyä miljoonia bakteereita, jollei niitä puhdista huolella.

Parhaiten kynsiä voi hoitaa rasvaamalla niitä säännöllisesti. Kynsiin sopii sama voide kuin käsille. Kynsistä saa säännöllisellä voitelulla taipuisat, eivätkä ne lohkea tai liuskoitu helposti.

Kynsien leikkausväli vaihtelee yksilöllisesti kasvun mukaan, 2–6 viikkoon. Liian usein ei kannata leikata, muuten niistä ei enää ole suojaamaan sormia ja varpaita.

Sormien kynsien lyhentämiseen suositellaan leikkausta ja muotoiluun viilausta. Lasiviila on hellävaraisin ja kestävin väline. Paksumpien varpaiden kynsien lyhentämiseen kynsisaksien ja –leikkurin lisäksi sopivat kynsitonget; niihin saa voimaa kämmenistä eikä vain sormenpäistä.

Kynnet ja terveys

Terve kynsi on helmiäiskiiltoinen. Kasvun häiriintyessä kiilto katoaa. Kynsimuutokset voivat liittyä jonkin sairauden ensi- tai jälkioireisiin. Esimerkiksi kynnen haurastuminen tai kuoppaisuus voivat olla jonkin ihotaudin oireita. Jos kynnet ovat kellertävän ruskeat ja lahoavat ja niitä on vaikea leikata, kyseessä saattaa olla kynsisieni. Jos epäilee sairautta, asia täytyy tarkistaa yleis- tai ihotautilääkärillä.

Kynsiin ilmestyvät vaaleat laikut eivät kerro kalkinpuutteesta. Lai­kut voivat johtua monesta syystä, esimerkiksi häiriöistä kynnen kasvuvaiheessa.

Monipuolisella ruokavaliolla on vaikutusta kynsien, kuten koko kehon kuntoon. Sinkki, seleeni, pii, kalkki ja D-vitamiini saattavat parantaa kynsien kuntoa.

Ravinnon lisäksi kynsien kuntoon vaikuttavat stressi tai hormonitoiminnan vaihtelu muun muassa vaihdevuosissa. Stressi tai ravintoainepuutos ei näy kynsissä saman tien, vaan kynnen kasvaessa, vasta jopa puolen vuoden päästä.